Auta minua tekemään itse
Montessori-pedagogiikan keskeisiä ajatuksia
Montessoripäiväkodissa /-koulussa lapsen ja aikuisen roolit ovat vaihtuneet: lapsi on toiminnan päähenkilö toimien omien yksilöllisten kiinnostustensa mukaisesti, aikuinen havainnoi ja ohjaa lasta hänen tarpeidensa mukaan. Aikuisen tehtävänä on luoda lapselle mahdollisimman esteettinen, mielenkiintoinen ja lapsen omatoimisuutta tukeva ympäristö, missä toimia, tutkia ja saada kokea oppimisen riemua.
Neljä kehityskautta: varhaislapsuus 0-6, lapsuus 6-12, nuoruus 12-16, kypsyys 18-24. Jokaisen kauden ensimmäinen puolisko (esim. 0-3) on kehityksen ja edistyksen aikaa, puoliväliin saavuttaessa on yksilön potenttiaalin huippu ja loppuosa kaudesta on saavutettujen taitojen harjoittelua ja hienosäätöä.
Absorboiva mieli - vastaanottava mieli. Kaikilla lapsilla on kyky absorboida eli vastaanottaa / imeä ympäristönsä vaikutteita itseensä. 0-3 vuotiaila absorboiva mieli on tiedostamaton ja he vastaanottavat tahtomattaankin kaiken ympärillään olevan. 3-6 vuotiailla absorboiva mieli on tiedollinen ja lapsi tutkii maailmaa oman tahtonsa ja vastaanottavaisen mielensä avulla. Seitsemännestä ikävuodesta lähtien tämä kyky ei ole enää niin voimakas ja oppiminen muuttuu vähitellen motivaatiosta riippuvaisemmaksi.
Herkyyskaudet. Absorboivan mielen lisäksi lapsen kehitykselle on ominaista herkkyyskaudet. Tällöin lapsi oppii helposti ja ilolla kyseiselle kaudelle ominaisia tietoja ja taitoja. Aikuinen ei voi vaikuttaa kausiin aikaistamalla tai jouduttamalla niitä, hän voi vain tarjota kyseiselle kaudelle sopivia virikkeitä. Montessorivälineet ja ympäristö on suunniteltu vastaamaan lasten herkkyyskausien tarpeisiin.
Herkkyyskausia ovat
Valmistelty ympäristö ja ohjaajan rooli
Montessoriympäristö on valmisteltu niin, että lapsi voisi toimia mahdollisimman itsenäisesti. Se myös aktivoi lasta tarkoituksenmukaiseen ja lapselle mielekkääseen toimintaan. Ympäristö muodostuu konkreettisesta didaktisesta välineistöstä (montessorivälineistö), aikuisesta ja lapsista. Aikuinen toimii linkkinä lapsen ja montessoriympäristön välillä. Ympäristö koostuu eri-ikäisistä lapsista (0-3) (3-6), mikä tekee ryhmästä luonnollisemman. Pienet ja isot lapset oppivat toisiltaan ja ottavat myös vastuuta. Näin he oppivat kunnioittamaan jokaisen yksilöllisiä taitoja ja tarpeita, eikä negatiivistä vertailua synny.
Aikuisen rooli on ohjata lasta montessoriympäristössä. Lapsen itse selviytyessä hän siirtyy huomaamatta taka-alalle ja jää tarkkailijan rooliin. Montessoriohjaajaan tärkeä työväline on havainnointi. Havainnoin avulla aikuinen kykenee vastaamaan lapsen tarpeisiin oikealla psykologisella hetkellä.
Montessorivälineistö. Vlineistö jakautuu neljään pääalueeseen: käytännönelämän työt, aistimateriaalit, kieli ja matematiikka. 0-3 vuotiaiden ryhmässä materiaalit jakautuvat käytännönelämän töihin ja äidinkieleen. Lisäksi 3-6 vuotiailla myös maantiede, biologia, kulttuuri, historia, taide ja musiikki.